Myöhäisillan puuhat

Lapset nukkuu, mies meni nukkumaan ja allekirjoittanut avaa koneen. Olen ollut tällainen yökukkuja aina, paras ajatustyö tapahtuu hiljaisessa talossa ja hiljaisessa maailmassa. Jos tingin jostakin, tingin yöunesta. Toisaalta on myös rauhoittavaa, kun kukaan tai mikään ei ole häiritsemässä, saat olla yksin ajatustesi kanssa.

Parhaillaan puuhaan asiakkaan sisustussuunnitelmaa. Pitäisi päättää alustavasti värejä, miten tehdä männystä tyylikäs? Siinä allekirjoittaneelle pulma. Valkoinen on asiakkaan mielestä kauhistus. Siinä pulma numero kaksi.

Piirtääkin pitäisi vielä. Pohjapiirrustuksia ja seinäkuvia. Ja tehdä samat omasta kodista. Siinä hommia pääsiäislomalle. Vaikka kivaa se on! Joutuu ehkä muutaman yön pikkutunnin uhraamaan, mutta se ei haittaa.

Päätettiin juuri jäädä kotiin pääsiäiseksi. Hyvä päätös, jo pelkkä ajatus tuntuu rentouttavalta. Aina ei voi olla matkustamassa johonkin. Vappuna on taas pitkä vapaa, ehkä sitten silloin?

Ajattelin huomenna valmistella pääsiäisajan menuun, kampasimpukoita alkuun ja lammasta (yllätys) pääruuaksi. Olisi kivaa tehdä rosvopaistia, mutta nuotion virittäminen rivitaloyhtiön pihaan ei taida olla kovinkaan suotavaa? Kampasimpukat ovat ensimmäistä kertaa suunnitelmissa- satuin löytämään keittiöremontin yhteydessä tölkillisen ja ajattelin, että ehkä on aika jo korkata. Toinen "remonttiyllätys" oli Creme Brulè- jauhoseoksen löytäminen, joten ehkä sitä tarjotaan meillä jälkiruuaksi. Pääsiäisruokien teema taisi juuri syntyä - hyvää halvalla (eli kaikkea mitä kaapista löytyy). Vielä kun löytyisi pienet täytettävät "kanakorit" (sellaiset kuin meillä oli lapsuudessa kotona, johon kukko muni suklaamunia), niin pääsiäinen olisi täydellinen.

Palmusunnuntai

Meidän palmusunnuntain vietto sujui kutakuinkin samoissa merkeissä kuin monen muunkin kodin, eli pääsiäisnoitien odottelussa. Omat noitamme ovat vielä niin pieniä, että saivat tyytyä virpomaan vaan meille vanhemmille (jotenkin 'juokse perässä-teema" ei ollenkaan lapsimessukokemuksen jälkeen houkutellut), mutta iloa riitti naapuriston lapsosistakin ihan riittävästi. Käytännössä meillä toimittiin näin: Ovikello soi, lapset avasivat oven, kuuntelivat virpomislorun ja ojensivat sen päälle vastahakoisesti palkan. Nuorempi tosin säesti kovaa vieressä: mullekin! MULLEKIN!!! Ja heittäytyi maahan perinteisiin itku-potkuraivareihin, koska yllättäen ihan joka kerta ei nameja herunut. Ja tämä siis toistui lukuisia kertoja, kuten oheinen kuva osoittaa. Kiva niin, ennen meillä ei käynyt juurikaan virpojia ja lopulta kaikki namut päätyivät aivan vääriin suihin. 

Meidän pääsiäissuunnitelmat ovat vielä ihan auki. Ei jotenkaan osata päättää matkataanko mummulaan Uuteenkaupunkiin, mummilaan Vaasaan (tai oikeastaan mökille sinne lähelle) vai ollaanko vaan kotona? Uudessakaupungissa pääsisi hiihtämään, mökillä paljuun ja kotona saisi ehkä jotain projekteja (vaatekaappien, eteisen, työhuoneen uudelleenjärjestely) eteenpäin. Toisaalta muualla pääsisi lomafiilikseen- taas. 

Tänään järjestelimme loput keittiön tavarat kaappeihin. Tai on, oikeastaan kävimme hankkimassa läjän uusia mausteita ja jauhoja ja ne pääsivät lopulta paikoilleen. Kylpyhuonekin sai uuden kalusteen, josko saisin kylppärinkin kuvattua niin voisin esitellä sitten tämänkin uuden tulokkaan. 

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/12103841/?claim=6q3n8xc8t2r">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Sydämentykytyksiä

Jos haluat järjestää itsellesi ylimääräisiä sydänmentykytyksiä niin toimi ihmeessä seuraavanlaisesti: ota omat lapsesi tai jos omasta takaa löydy niin vaikka naapurin lapset (mieluiten sellaiset pienet 1-3-vuotiaat ja mahdollisimman vilkkaat) ja matkaa messuille. Lapsimessuille, mikäli haluat päivästä erityisen eksoottisen.

ihmettele erilaisia asioita koko päivä. Kirmaa molempien lasten perässä (erisuuntiin samaan aikaan) ja ihmettele mitä ihmeellisimpiä huvituksia, joita markkinapaikalle on tuotu. Hengähdä ja juo kahvit ennen kotiinpaluuta.

Pysähdy lähtiessä vielä omasta mielestäsi erityisen mielenkiintoiselle ständille, tutki sisustusjuttuja 20 sekuntia ja hukkaa pienempi lapsista. 

Sen jälkeinen voitkin sitten ryntäillä päättömästi edestakaisin, huutaa lasta nimeltä ja ihmetellä samalla kanssaihmisten ihmettelyä. Purskahtaa itkuun, kun lopulta tajuat, että lapsi on todellakin onnistunut katoamaan siinä 20 sekunnissa kun otteesi herpaantui ja miettiä samalla minkälainen äiti hukkaa oman lapsensa. 

Sitten voitkin vain toivoa, että joku kanssaihmisistä äkkää mahdollisimman nopeasti yhden päättömän kanan (ts. Oman pikku enkelisi) halailevan yksikseen vähän turhan kauan maskottiolentoa ja tajuaa ottaa yhteyttä tämän pikkuihmisen selkään kirjoitettuun numeroon. 

Löytää ständi joka on 50 metrin päässä lähtöpaikasta ja havaita että oma pikkuenkelisi ei ole edes tajunnut olevansa eksynyt. Huh. 

Taidan jatkossakin täyttää yhteystietoni tarran. Ja suosittelen muillekin. ;)

Niin ja mitä se äiti sitten tutki? Polkkajam:in ihastuttavia printtejä tietenkin.

Minun kotini

Olen asunut omassa kodissa (kodeissa) aika pitkään. Kukin koti on ollut omanlaisensa ja edustanut kyseisen aikakauden tyyliä ja toisaalta sisustajan silloista ikää. Ensimmäinen ihka oma kotini sijaitsi soluasunnossa opiskelukaupungin "ylioppilaskylässä". Jaoin asunnon kämppiksen kanssa ja asunnon sisustus oli varsin askeettinen. Verhojen virkaa edusti lakanat (toimi muuten ihan hyvin siinä miljöössä ja oli melko edullinen ratkaisu) ja sänkynä silloisen siipan varastoista löytynyt runkopatja.

Seuraavan asunnon saadessani olinkin todella onnekas. Onnistuin saamaan noin 36 neliöisen yksiön vanhan puutalon yläkerrasta, joka todellisuudessa oli puolta suurempi ja oli kokoonpanoltaan enemmänkin 2h+k kuin yksiö. Kaiken lisäksi asunto sijaitsi todella lähellä kaupungin keskustaa ja oli todella edullinen. Talo oli vanha ja idyllinen ja sisustus oli sen mukainen, sellainen pikkuriikkisen romanttinen. Tähän kotiin minulla on edelleen vahva tunneside. Asuin siellä kaiken kaikkiaan 4 vuotta, jonka jälkeen mieheni asui siellä vielä vuoden ennen kuin muutti perässäni pääkaupunkiseudulle. Välillä edelleen kaipaan tähän kotiin ja sen aikaisen elämän keveyteen. Kunpa sitä osaisikin edelleen elää niin huolettomasti.

Muutto pääkaupunkiseudulle toi mukanaan vähän väliaikaisempia ratkaisuja. Ensimmäinen niistä ei ollut kovinkaan ihmeellinen. Muutin siis edellä pääkaupunkiseudulle ja hankin kalustetun kämpän läheltä työpaikkaa. Sisustustyyli ei ollut oikein mun makuun, joten se siitä. Mutta kun mieheni saapui, niin saimme ihastuttavan asunnon keskeltä Töölöä. Sitäkään iloa ei kuitenkaan kestänyt kovinkaan kauaa, allekirjoittaneelle iski asuntokuume ja kaikki sen kokeneet tietää miten se lopulta päättyy.

Niinpä päädyimme ensiasunnon ostajiksi. Ulkoa ruma, mutta sisältä ihana rivitalokolmio. Edelliset asukkaat olivat remontoineet tämän 70-luvun "helmen", keittiö ja kylpyhuoneet oli remontoitu hyvällä maulla, asunto oli yhdessä tasossa ja pohja toimiva. Lisäksi piha oli iso ja suuntautui etelään. Sisustimme sen omaan tyyliimme, minimalistisesti (muutamia kuvia sieltä löytyy täältä). Asuimme täällä miltei 5 vuotta ja muutimme asunnosta melko pian toisen lapsen syntymän jälkeen, pienten mutkien kautta nykyiseen asuntoomme. Ensiasuntoon liittyy varmasti kaikilla hyvinkin vahvoja tunteita ja niin myös minulle. Harvemmin saman katon alle mahtuu yhtä iloisia tapahtumia, jos ottaa huomioon, että me menimme kihloihin, naimisiin ja saimme kaksi lasta asuessamme tätä ihka ensimmäistä ikiomaa (pankin omaa) kotia. Tulenkin varmasti muistamaan asuinvuodet siellä aina.

Siitä päädymmekin sitten tähän nykyiseen kotiin. Tämä 116,5 neliöinen rivitaloasunto sijaitsee pääkaupunkiseudulla ja on layoutiltaan hieman eriskummallinen. Asunto on rakennettu rinnetontille ja sisäänkäynti tapahtuu suoraan yläkertaan. Yläkerrassa sijaitsee keittiö, olohuone, makuuhuone kylpyhuone- wc) sekä parveke ja alakerrassa on kolme makuuhuonetta, yksi varasto (joka on kylläkin parhaillaan makuuhuone), wc ja kylpyhuone/kodinhoitohuone/sauna-tila. Alhaalta pääsee myös terassillemme.  Etsiessämme uutta asuntoa ajattelimme, että haluamme taas samalla tyylillä varustellun, mielellään uudemman, mutta ehdottomasti MUUTTOVALMIIN asunnon. Päädyimme hankkimaan uudemman, mutta täysin remontoitavan (lähinnä esteettisistä syistä tosin) asunnon. Jotenkaan 1990 luvun loppu-2000 luvun alku esimerkiksi laattavalinnoissa ei ihan vakuuttanut. Ja olihan siinä remonttia kerrakseen. Mutta nyt ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, ehdottomasti vaivan arvoinen homma (vaikka joskus viime kesänä remontin jatkuttua kolmatta kuukautta mietin aivan muuta. Pian vuosi on täynnä tässäkin asunnossa ja 70% siitä näyttää ja tuntuu jo ihan omalta. Vähän on siis vielä omassakin puuhaa, vaikka tuskin se ikinä loppuu.

Nyt kun kodit listaa näin lineaariseen järjestykseen voin mielessäni miettiä jotain punaista lankaa, joka sitoisi kunkin kodin yhteen. Ja kyllähän se punainen lanka on selvästi nähtävissä. Vaikka kukin koti onkin ollut omanlaisensa on osa esineistä muuttanut matkassamme aina ja tulevat varmasti jatkossakin muuttamaan. Olenkin ihmisenä melko kiintyvää sorttia, pidän myös siitä että esineillä on joku tarina. Kodista tulee koti ihmisen takia, mutta joitain esineitä tarvitaan jotta kodista tulee kodikas. Niiden esineiden ei kuitenkaan tarvitse olla huippudesignia, yleensä niillä on joku tarkoitus vaikka toisinaan tarkoitus voi toki olla esteettinenkin. Yksi lempiesineistäni on keittiön pöydän päällä oleva lamppumme joka on syystä tai toisesta tullut minulle todella tärkeäksi. Ihan kaikkiin miljöisiin se ei sovi, mutta olen onnellinen koska se on löytänyt paikkansa edelleen täältä.


Kuva on huono, se on otettu viimeisenä iltana vanhassa kodissa, lamppu piti kiinni vielä vanhasta. Onnekseni se on täällä edelleen ja odottaa hetkeä jolloin saan sen ikuistettua tänne uudessa miljöössään.




Hyvä kakkonen on Harri Koskisen "Block"-valaisin, jonka hankin jo kauan ennen kuin siitä tuli design - klassikko. Kaipa sitä voi klassikoksi jo kutsua. Se on alunperin lahja miehelleni, joka taas bongasi sen siskoni kodista ja ihastui siihen ikihyviksi. Epäilen, että se on yksi hänenkin lempiesineistään.

Näiden lisäksi kannan mukanani isoisäni vanhoja jakkaroita, joista hioin irti antiikinvihreän värin ja tuunasin ne omannäköisiksi, samaisen isoisän shakkilautaa- ja nappuloita sekä vanhaa 50-luvun rahia. Rahi on esineistä "uusin", sain sen vastikään äidiltäni, kun mainitsin että etsiskelen uuden sohvamme pariksi samantyylistä rahia. Äitini, ikuinen hamstraaja oli säilönyt tätä omien vanhempiensa tyyliaarretta vintillään ja antoi sen lahjaksi minulle. Se on ihan oman postauksen arvoinen kapistus.

Pohdinnan omista kodeista aloitti suunnitteluprojektini, jota teen ihan ensimmäiselle asiakkaalleni. Olen puurtanut työn parissa jonkin aikaa ja kävin tänään keskustelua ohjaajani kanssa aiheesta ja se pisti minut miettimään vielä tarkemmin omia ja asiakkaitteni motiiveja. Heille on selvästi tärkeää, että otan huomioon suunnittelussani esineiden historian. He eivät selvästi etsi suunnittelijaa, joka laittaisi kaiken uusiksi vaan paremminkin suunnittelijaa, joka laittaa asiat uuteen järjestykseen. Samalla voi toki purkaa hieman takkaa ja maalata seinää, mutta tärkeintä on että punainen lanka säilyy. Ja historiaani mietittyäni ymmärrän asian oikein hyvin. Toisinaan sitä tarvitsee jonkun ulkopuolisen sanomaan missä kaappi seisoo, jotta saa muutosta (edes pientä) aikaiseksi.

Minun punainen lankani löytyy moderneista keittiöistä, kylpyhuoneista ja tietyistä rakkaista esineistä. Niin ja toinen pää(t) nukkuu parhaillaan tyytyväisenä alakerrassa. Ja voi se keittiö olla joskus pieni ja romanttinenkin- tärkeintä on ehkä kokonaisuus, että asunto on kauttaaltaan "linjassa".

Ensitreffit

Näiden kanssa nimittäin. Olen melko tavanomainen lenkkeilijä. Ennen lapsia kävin epäsäännöllisen säännöllisesti juoksentelemassa, mutta nyt on jostain syystä muutama vuosi vierähtänyt ilman juoksuaskelia. Ja nyt ihmettelen kovasti, että MIKSI? Maailman helpoin harrastus, mutta silti tehokas ja positiivisena kylkiäisenä harrastukseen liittyy vielä raitisilma-aspekti. Onneksi sain vedettyä eilen lenkkarit jalkaan, ai että tuli nimittäin hyvä fiilis. Enkä odotuksista huolimatta tyypertynytkään ensimmäiseen mutkaan vaan jaksoin kokonaiset puoli tuntia. Ja olisin voinut juosta hyvin vielä tovin, mutta päätin lopettaa kun tekniikka petti, toisin sanottuna lenkkimusiikki loppui koska puhelmiesta loppui akku. ;) 

Toivottavasti nämä ihastuttavat lenkkikelit jatkuvat vielä pitkään!

Paluu arkeen

Hohhoh, että voi väsyttää loman jäljiltä. Syy ei suinkaan ole turhan vauhdikkaassa lomassa vaan paremminkin siinä, että onnistuimme kääntämään koko perheen rytmin mitä kummallisimmaksi loman aikana. Meitä on onneksemme siunattu lapsilla, jotka nukkuvat pääsääntöisesti todella hyvin ja melko pitkään (heräävät siinä kahdeksan maissa). Mutta sitä, että he heräävät lomalla aikaisintaan klo 9:00 (paikallista aikaa, eli Suomen aikaa klo 11) ei todellakaan osattu toivoa. ;D Osaksi siitä syystä loma viime viikolla tuntui todellakin lomalta.

Mutta huono puoli siinä on toki se, että  lapset elävät edelleen samaista rytmiä. Eli käytännössä heräävät siis klo 11:00. Eikä siinä mitään, tämä kotiäiti on kyllä oikein tyytyväinen, mutta kun pitäisi hoitaa kaikenlaisia velvotteita. Kerhoa ja muuta. Ja olisi se ihan kivaa, ettei tarvitsisi yömyöhään kukkua sisustustussuunnitelmien kanssa, kun aiemmin ei ollenkaan ehdi (nukkumaan meno tapahtuu luonnollisesti myös melko myöhään...). Vaikka en kyllä valita, on myöhäiset aamuheräämiset sellaista luksusta kuitenkin. Eiköhän noi nahkavekkarit jossain vaiheessa taas palaa kotimaan kamaralle myös kellon suhteen. ;D

Päivä jäi jotakuinkin lyhyeksi tänään, vaikka saatiin sentään rairuohot istutettua. On sekin jotain.

Home sweet home

Ihana loma takana. Aurinkoa (ei liikaa!), uintia, oleilua, ruokaa; niistä on hyvä loma tehty. Ja siitä ettei tarvitse siivota tai laittaa ruokaa. Aiemmin ruuanlaitto ei jotenkin tuntunut samalta kuin lasten kanssa, nykyään tuntuu että saat joka välissä pyöriä keittiössä valmistamassa jotain pöperöä pöytään. Siksipä kaikki paikat missä voi vaan kävellä valmiiseen ruokapöytään tuntuvat nykyään aivan luksuslomalta. Ja niin myös tämä:

Oma kahvihetki siis. Kello on 12:30 ja koko muu perhe on vielä unessa. Enpä olisi uskonut, että tällaisesta pääsisi ihan hetkeen nauttimaan. Ehkä kotiutuminen klo 02:00 joskus toistekin kannattaa. :) ja niin että lapset on siis hereillä koko ajan. Ihanaa päivää!

Ps. Tajusin siivota ennen lähtöä ja mikä ihana tunne onkaan tulla SIISTIIN kotiin. ;)

Kevättä rinnassa

Nyt on laukut pakattu, koti siivottu ja jääkaappi tyhjennetty. Aamulla pakataan auto ja lähdetään kohti lentokenttää. Ihanaa, ei olla matkustettu pitkään aikaan mihinkään kotimaan ulkopuolella.

Aurinko ilahdutti meitä lämmöllään tänään ja luulenpa että kevät on taas paljon pidemmällä, kun palaamme takaisin kotiin. Tällä viikolla bongasin jo ensimmäiset krookukset ja pikkuhiljaa muukin luonto alkaa herätä talvihorroksestaan. Odotan sitä, jotenkin tämä alkukevät (tai paremminkin lopputalvi) on aina niin karua aikaa, luonto on paljaimmillaan eikä välttämättä voi sanoa että kauneimmillaan. Paitsi kuulaina pakkasaamuina.

Kiikutin kotiin edelliseltä Ikean reissulta ruukkutulppaanin, jonka hennon vaaleanpunaiset kukat puhkesivat tänään kukkkaan. Se sai hyvälle tuulelle.

 

Toivon myös, että myös naapurin rouva ilahtuu siitä aamulla, kun kiikutan sen ilahduttamaan heidän viikonloppua/ seuraavaa viikkoa. 

Konsultointia

Tapasin tänään erästä tuttavaani, jonka talonrakennusprojekti on aluillaan. Tapasimme lounaan merkeissä lapsien kera ja siinä sivussa tutkimme talon piirustuksia ja mietimme sisustusratkaisuja eri tiloihin. Toimin siis ikään kuin konsulttina eri ratkaisujen suhteen. Henkilö jonka tapasin on siis tuttava, ei ystävä (ainakaan vielä) ja on jotenkin jännää huomata että minun mielipiteilläni on selvästi merkitystä. Olen toki aiemminkin keskustellut sisustuksesta ja sisustamisesta ja erilaisista sisustusratkaisuista, mutta nyt on selvästi tapahtunut sellainen muutos, että minua pidetään "asiantuntijana" ja pyydetään erikseen ottamaan kantaa asioihin. Se tuntuu todella mukavalta.

Nyt pitäisi vaan saada lisää aikaa tähän kaikkeen suunnitteluun. Yksi asiakastyö on työn alla ja seuraavat kolkuttelevat ovella. Ongelma on se, että aikaa on rajoitetusti ja suunnitteluun kuluu vielä aika tavalla aikaa. Mutta harjoitus tekee mestarin sanotaan, eiköhän sama päde tässäkin asiassa. Eli ei muuta kuin tuulta päin ja vaikka vähän pidempiä "työpäiviä".

Mukava päivä kaiken kaikkiaan. Nyt tuntuu siltä, että olen löytänyt oikeaan paikkaan. Lisäksi mieltä piristää lemppari kahvikupit,

Feels like home

sateenkaarenvärinen tulppaanikimppu ja ihana auringonpaiste.
 
Kevät (ja kesä!) saapuu kohisten. Me otammekin vielä varaslähdön kesään ja suuntaamme perjantaiaamuna vähän lämpimmämmille uimavesille. Kaiken tämän hyvän päälle vielä tiedossa loma, jota onkin odotettu kauan. :D


 

Valkoinen

Muutimme tähän nykyiseen asuntoomme noin vuosi sitten lähinnä koska kaipasimme lisää tilaa. Asumme siis rivitaloasunnossa, jonka kokoonpano on 5h+k+s (vaikka oikeastaan meillä on 6 huonetta; yksi huoneista on piirustuksissa merkitty varastoksi, koska se ei sisällä ikkunaa). Edellinen asukas oli päättänyt tapetoida useamman huoneen seinät erilaisilla tapeteilla ja muuttaessanne pähkäilimmekin jonkin aikaa mitä tehdä tälle tapettimerelle. Olohuoneessa oli vastakkaisilla seinillä sekä raitaa että suurikokoista "kukkakuosia" ja keittiön päätyseinä (nykyisin liitutaulu-magneettimaali) oli tapetoitu erilaisella kuviotapetilla kuin olohuoneessa. Sinäänsä keittiön tapetissa ei ollut esimerkiksi mitään vikaa, ehkä se oli hieman "pliisu" hailakansinisessä värissään ja toisaalta myös se, että se näkyi olohuoneen tapettisekamelskaan, häiritsi hieman esteettistä silmääni. Tämän lisäksi yksi lastenhuoneista oli tapetoitu sekä tähtitapetilla (löytyy seinästä edelleen) että muumitapetilla (ei löydy enää). Niin ja siis molemmat kuviotapetit olivat samassa 10 neliömetrin kokoisessa huoneessa (!).

Koin siis jonkinlaisen tapettiähkyn ja päätinkin, että lähes kaikki seinät saavat osakseen a) tapetin poiston ja b) valkoisen maalipinnan. Lukuunottamatta tietenkin keittiön päätyseinää, joka on nyt siis musta ja makuuhuoneemme (joka oikeastaan on varasto) päätyseinää, joka sai koivunrunkopäällysteen tapetin muodossa. Niin ja lastenhuoneeseen jäi edelleen tähtitapetti, joka on ihan tyylikäs. Ja toisen lastenhuoneen yksi seinä on toki Teletappien "Pai:n" värinen, muuten kaikki seinät ovat valkoiset. Sävyä en enää muista, lienee lähellä Tikkurilan sävyä "paperi".

Syy miksi halusin seinät valkoiseksi oli pääsääntöisesti se, että pidän siitä että asunnossa asutaan ennen kuin sitä suuremmin muutetaan. Tällöin näen miten valo liikkuu asunnossa, miltä asunto eri vuorokauden aikoihin näyttää. Sama juttu huonekalujen kanssa. En osaa ostaa huonekaluja ennen kuin olen hetken katsellut ja miettinyt miltä koti tuntuu; pohtinut minkälaiset kalusteet sinne sopii. Nyt olemme siis asuneet asunnossa noin vuoden. Kylpyhuoneet, keittiö sekä makuuhuoneemme ovat saaneet kokonaan uuden ilmeen ja toisaalta myös olohuonekin. Seinät on valkoiset ja huonekalutkin olohuoneessa ovat löytäneet paikkansa ja osa on juuri tätä asuntoa varten hankittuja. Sohva on musta, samoin ruokapöydän tuolit ja rahi. Muuten kalusteet ovat valkoisia. Tila on valoisa ja avara ja siitä juuri valkoisessa värissä pidän. Toisaalta kontrasti on myös kovin "kova". Puhdas valkoinen ja musta ovat aika vahvoja keskenään. Tilasta tulisi harmonisempi mikäli edes yksi seinistä saisi pehmeämmän värin. Jonkun murretun, joka oikeastaan avartaisi tilaa entistä enemmän (niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin). Murretuilla sävyillä kun on tapana SUURENTAA tilaa vaikka se jotenkin omistuiselta kuulostaakin. Valkoinen kyllä raikastaa ja avartaakin, mutta murretut värit ikäänkuin loitontavat seinää, jolloin samalla tuntuu siltä, että tila suurenee. Ihmeellistä vai mitä? Minä opin asian muutama viikko sitten sisustussuunnittelukurssilla ja kertasin asiaa vielä viikonloppuna täältä.
 

 Tästä opista innostuneena totesin, että olohuoneemme sohvantaustaseinä saa tulevaisuudessa osakseen uuden värin. Haaveilen jostain kauniista harmaasta, vaikka valinnasta taitaa tulla aika hankala ja pitkäkestoinen. Harmailla kun on tapana taittua turhan paljon siniseen tai liilaan. Ja sitä yhtä oikeaa harmaata ei taida olla olemassakaan.