keskiviikko 27. elokuuta 2014

Viimeisiä viedään

Tämä kotiäiti viettää viimeisiä kotiäitipäiviään tai oikeastaan ne loppuivat jo viime viikolla. Lapset ovat nimittäin aloittaneet jo päiväkodin (virallisesti) ja allekirjoittanut saa "nauttia" lomasta. Totuus kuitenkin on, ettei tämä oikein lomalta tunnu. ;D Koko ajan kamalan huono omatunto siitä, että lapset ovat päiväkodissa vaikka itse olen täällä kotosalla. Tätäkö tämä tästä eteenpäin on? Kamalaa, erityisesti kun tällä viikolla hoitopäivien pituus on jäänyt muutamaan tuntiin. No ehkä se tästä helpottaa, kun työt ihan virallisesti ensi viikolla alkaa.

Viimeinen kuukausi on ollut jokseenkin kiireinen. Elokuun ensimmäisen viikon olimme lasten kanssa Uudenkaupungin maisemissa nauttimassa helteistä. Ihanaa kun niistä sai nauttia niin pitkään. Lisäksi piipahdin Tallinnassa ja viime viikonloppu meni ystäväporukassa Tukholmassa.

Vietimme siellä mammakavereideni kanssa kotiäitiyteni päättäjäisiä ja täytyy kyllä myöntää, että näitä naisia ja hetkiä tulee ikävä. Vaikka aika innolla olen suuntaamassa kohti uusia tuulia. Lapset ovat selvästi valmiita päiväkotiin ja jossain vaiheessa sitä on vain uskallettava mennä eteenpäin. Se mitä tästä syksystä tulee noin niinkuin organisointimielessä kaikkine noutoineen, viemisineen ja sairastamisineen, jää nähtäväksi. Mutta eiköhän siitä selvitä? Kaikki muutkin ovat selvinneet.

torstai 14. elokuuta 2014

Vuosisadan surkein bloggaaja

Jos jaettaisiin sellaisia 'vuoden flegmaattisin bloggaaja'- palkintoja, olisin listan kärjessä. Jotenkin tämä kesä vain on aika hektistä aikaa, tapahtuu paljon ja pääsääntöisesti kaikki tapahtuu jossain muualla kuin kotona, ei juurikaan koneen ääressä hengailu näytä allekirjoittanutta kiinnostavan. Valokuvia olen mielestäni ottanut, mutta en sitten olekaan, ainakaan mitään julkaisukelpoisia. :)

Mitä meille sitten kuuluu? Kesäloma meni pyöriessä ympäri Suomea akselilla Pääkaupunkiseutu-Uusikaupunki-Vaasa-Maxmo-Laukaa. Kaikissa ihanissa paikoissa, ihanien ja rakkaiden ihmisten kanssa. Säät ovat olleet niin suosiolliset, että ollaan mökkeilty, uitu ja retkeilty ahkerasti. Lapset ovat nauttineet ja aikuiset myös. Olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja lenkkeillyt ahkerasti koko kesän, harmillisesti miehen töihinpaluu on hieman häirinnyt rutiinia. ;) 

Yksi kesän ehdottomista kohokohdista oli minibreikki Uumajaan, jonne pääsimme kahdestaan miehen kanssa. Käytännössä asia järjestyi lasten isovanhempien avulla ja kaikille tilanne oli win-win, lapset saivat viettää harvinaista laatuaikaa mökillä ja me taas samaa kahden. Ja kyllä kannatti. Uumaja on todella idyllinen kaupunki lyhyen laivamatkan päässä Vaasasta. Lähdimme matkaan lauantai aamuna Wasalinen laivalla ja palasimme sunnuntaina samaisella aluksella. Meillä oli oma auto matkassa (joka ei todellakaan kuitenkaan olisi ollut välttämätön), mutta näimmepähän vähän Uumajan ympäristöä siinä samalla. Laiva oli sympaattinen ja sen palvelut toimivat hyvin, henkilökunta oli mukavaa ja erityisesti kiinnitin huomiota siihen, että lapset ja lapsiperheet oli otettu erinomaisesti huomioon kaikenlaisen ohjelman muodossa.


Toinen onnistunut valinta (laivaa tokikaan ei voi valita) oli hotellimme: Clarion , jonka varasin Ebookerisilta ja jonka valitsin alunperin sen loistavan sijainnin (200m keskustaan) ja ilmaisen vohveltarjoilun vuoksi. Oikeasti, kuka nykypäivänä tarjoaa jotain ilmaiseksi?  Valinta osoittautui loistavaksi. Hotelli itessään oli symppis, vanha puutalo (joka sisäsi kyllä modernimman kivitalo-osuudenkin) atrium pihoineen. Ravintola sijaitsi hotellin alakerrassa, josta oli pääsy atrium-pihan terassille. Ja todellakin, perillä meitä odotti vohvelipannu, taikina, kermavaahto ja mansikkahillo. Mainio konsepti, jossa asiakkaat saivat itse paistaa halutessaan vohveleita. Niin ja kahvi (tai tee) kuului luonnollisesti hintaan. Eikä siinä vielä kaikki, hotellin hinta sisälsi lisäksi "kevyen illallisen", niin kuin hotellihuoneen prosyyrissä luki - tosiasiassa tämä kevyt illallinen sisälsi alkuruokatapasten lisäksi pääruuan, juustotarjottimen sekä jälkiruuan. Ja kaikesta tästä pulitimme yhteensä 114 €. Se siis sisälsi myös aamupalan sekä hotelliyön. Itse huone ei ollut kovinkaan ihmeellinen, tavallinen hotellihuone, mutta siisti sellainen. Hotelli kaiken kaikkiaan oli kovin siisti ja oli siellä saunaosastokin. Huoneessa ei ollut ilmastointia (joka nyt ansaitsee pienen miinuksen kesän helteillä), mutta ikkunan sai auki ja huoneeen tuuletettua ennen nukkumaan menoa. Suosittelen lämpimästi ja painan nimen kyllä mieleen, josko sitä joskus visiteeraisi esimerkiksi Tukholmassa, jossa hotelliketjulla tuntui ainakin olevan hotelli. Toki sen palveluista en osaa mitään sanoa. Ehkä palaamme sen sijaan Uumajaan taas ensi kesänä.

Muuten kotona kaikki on ennallaan. Tai no, nikkaroi mieheni meille uuden sängyn kuormalavoista. Se on ehkä jopa muutaman kuvan arvoinen.



Tosiasiassa olemme nukkuneet vuoden verran pelkillä patjoilla, koska makuuhuoneemme on ollut niin pieni, ettei sinne normi sänky mahdu. "Kuormalavalavetin" piti valmistua jo vuosi sitten, mutta eipä sitä siinä kaikessa tohinassa saatu sitten aikaiseksi ja niinpä se valmistui vasta tänä kesänä. Kannatti kyllä, nyt makuualusta on taas "ryhdikäs", patjat kun tapasi liukua meidän korkeakiiltoisella lattialla erilleen toisistaan.

Niin ja onpa meidän terassi kokenut myös melkoisen faceliftin kesän aikana. Ensimmäinen hankinta oli pihakeinu ja lamput, toisena laajensin hieman laatoistusta ja valmistin grillille oman kolosen ja kolmanneksi hankimme uudet polyrottinkikalusteet (joita on sellaiset muutama vuosi harkittu). Koitan saada koko pihan kuvattua vielä jonain kauniina päivänä (jos sellaisia vielä tulee), pidän henkilökohtaisesti nykyisestä järjestelystä huomattavasti enemmän kuin aiemmasta.

Siinäpä kuulumisemme "pähkinänkuoressa" (vaikka aika pitkä jaarittelu tästä tulikin), josko nyt yrittäisin hieman ryhdistäytyä ja postailla hieman useammin näin syksyn tullen. Ensiviikolla puhaltaakin sitten muutoksen tuulet ja ihan kunnolla, lapset aloittavat päiväkotiharjoittelun ja allekirjoittanut myös. Työt alkavatkin sitten syyskuussa. Hui. ;D




perjantai 11. heinäkuuta 2014

Huh hellettä!

Vaikka ihanaa sellaista, varsinkin kun sitä saa viettää merellä ja meren läheisyydessä. Matkattiin alkuviikosta länsirannikolle ja hypättiin veneen kyytiin. Vanhemmillani on purjeveneet ja kesän viettoon kuuluu yleensä muutaman päivän retki ainakin toisen veneen kyydissä. Tällä kertaa matkasimme mummulaan ja hyppäsimme veneen kyytiin. Tytöt olivat ihanan tohkeissaan koko purjehdusretkestä, vaikka pakko kyllä myöntää, että ensimmäisen päivän jälkeen ajattelin, että olisiko syytä palata kotiin. ;) Onneksi ensimmäisen illan vinkuvonkukitinä oli seuraavana päivänä kuitenkin kadonnut ja loppumatka sujui leppoisimmissa tunnelmissa.

Liikkeelle lähdimme Uudestakaupungista ja ensimmäisen yön vietimme Isokarissa. Ihana paikka tuo vanha majakkasaari (tai onhan majakka siellä edelleen), suosittelen lämpimästi myös muille, niin veneilijöille kuin ei veneilijöillekin. Sinne pääsee ainakin Uudestakaupungista ihan yhteysaluksellakin ja sinne on myös mahdollista majoittautua. 




Toisen yön vietimme Katanpäässä, joka on niinikään mukava vierasvenesatama, hyvät laiturit ja suojaisa satama-allas. Lisäksi plussaa erinomaisesta kahvila-ravintolasta, eritoten lähiseudun mökkeilijät tuntuivat poikkeavan siellä kahvittelemassa ja lounastakin oli tarjolla. Sinne siis myös, mikäli matkaatte länsirannikon vesillä. 

Rantauduimme eilen takaisin mökkirantaan ja nyt on nautittu kesästä uiden ja saunoen, kahvitellen kera mansikkaleivisten ja onpa sitä ehditty jo tekemään pieni kaupunkiretkikin. Kyllä kesällä kelpaa ja onneksi on näitä ihania paikkoja, joissa sitä saa viettää. Niin ja ilmatilan ovat mitä mahtavimmat. 

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Maalausprojekti osa 2

Tattadaa!! Seinä on valmis ja se on mitä ihanin. Eilen kyllä vähän nukkumaan mennessä jännitti, seinä oli nimittäin jokseenkin laikukas, mutta kuivuminen teki sille hyvää ja väri tasoittui. Vaikea lopputulosta on kuvailla, mutta sellainen epätasaisen näköinen betoni on se jolla sitä kuvailisin. Seinän pinta on todella elävän näköinen ja tuntuu hiekkapaperimaiselta, aika karhealta siis. Kylmä (ja jonkun toisen mittapuulla varmaan liiankin kylmä) harmaa on juuri sellainen kuin toivottiin. Niin ja siis mieskin tykkää (eilen nimenomaan mietin että minkälaisen tuomion siltä mahdan saada). ;) 





Ihanaa, kesäloman suurin projekti on nyt tehty. 

torstai 3. heinäkuuta 2014

Maalausprojekti osa 1

Olen koko kevään ja alkukesän suunnitellut maalaavani yhden olohuoneen seinistä harmaaksi. Täydellistä harmaata on metsästetty ja värimallit ovat killuneet inspiraatiomielessä seinällä jo varmaankin kolmatta kuukautta. Viime viikolla sain kuitenkin vihdoin päätöksiä aikaan ja päätin, että nyt on täydellinen ajankohta seinän maalaamiselle. Seinästä ei tulekaan ihan tavallista, vaan hiekkaefektimaalilla maalattu erikoisteos. Maali on Belleartin ja uusi tuttavuus myös minulle, tosin aiemmin käymäni erikoismaalauskurssin tiimoilta.

Pohja on nyt maalattu ja huomenna olisi tarkoitus sutia lopullinen kerros seinään. Toivottavasti siitä tulee hyvä, vähän jännittää kun miestä piti aika lailla tähän hankkeeseen ylipuhua. ;) 

Tänään meillä näytti vielä tältä:



Ja huomenna siis nähdään miten mun projektin käy. Pihaprojektille kuuluu muuten oikein hyvää, tekemäni kukkapenkin kavennus ja 'grillikolo' on mainio. Ja kuinka pienellä hommalla sitä saakaan kaunista aikaan. Mutta siitäkin kuvamateriaalia myöhemmin. 




perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kesälomaa odotellessa

Tai no mullahan tämä elämä on yhtä lomaa koko ajan sanoisi joku, vaikka kyllä se vähän niin on että kotiäidilläkin on silloin lomaa kun muu perhe (lue mies) lomailee. Tässä perheessä loman aloittamiseen tuntuu kuitenkin liittyvän aina lievähkö viime hetken paniikki, joka tarkoittaa sitä että kaikki kesälomalla mahdollisesti eteen tulevat työt tehdään jo ENNEN lomaa. Käytännössä siis mies tekee ympäripyöreitä päiviä ja allekirjoittanut toimii yksinhuoltajana. No tuntuupa luona sitten ainakin lomalta.

Viikko on mennyt oikeastaan viimeviikosta toipuessa, vaikka retkeily ja lomailu kivaa onkin, vie se aina mehut vähäksi aikaa niin lapsilta kuin äidiltäkin. Eikä nämä melko kehnot kesäsäät ole auttaneet toipumisessa vaikka ihan kivaa toisaalta onkin oleilla sisällä ja touhuta sadepäivän juttuja. Eilen meni sähköt kesken imuroinnin ja oli itseasiassa todella mukavaa kun oli niin hiljaista ja rauhallista. Käytimme ajan glitteriliimaillen ja askarrellen aarrearkkua esikoisen kanssa. Sitä glitteriliiman määrää ei voi kuvitellakaan mitä kolmevuotias tyttö saa pienessä hetkessä läträttyä. Ja voi sitä onnen määrää.

Huomenna ajattelin VIHDOINKIN laittaa pihamaan uuteen uskoon. Tällä hetkellä rikkaruohot rehottaa ja tavarat on pisin poikin ja muutenkin koko piha on varsin epäsiisti. Riipputuolia en koskaan muuten saanut, mutta pieni pihakeinu sen sijaan löysi tiensä terassillemme. Taidankin saman tien nenän napsimaan muutaman ennen otoksen ja esitän muutoksen sitten kuvin.

Muutamia muitakin sisustusprojekteja on työn alla, yksi seinämaalaus erikoistekniikalla, yksi työhuoneessa ja yksi yrittipuutarha parvekkeelle- homma odottaa tekijää. Josko se mies nyt pääsisi lomalle niin saisin vähän aikaa näille projekteille.

Ihanaa perjantai-iltaa, tämä lähtee nyt vielä saunomaan.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannusta

Juhannusterveiset Pohjanmaalta. Täällä keskikesän juhlaa on vietetty varsin puritaanisin menoin, lipunnostosta juhannussaunaan. Ilmat ovat olleet mitä ovat, onneksi olemme sentään pääasiallisesti saaneet nauttia auringonpaisteesta. Lämpötila on kuitenkin pysytellyt vain noin kymmenen asteen tuntumassa.


Pientä DIY projektiakin on ehditty tehdä, askartelin koivutuohesta somat kukkamaljakot, jotka kätkevät sisäänsä tavallisen hillo- ja pilttipurkin. Täydelliset kesäkukille. Kivaa pientä puuhaa mökkeilyn lomaan.


Tänään tiedossa vielä saunomista ja Paljussa loikoilua. Ihanaa olemista. Mukavaa Juhannusta!


torstai 12. kesäkuuta 2014

Maalailua

Terveisiä kesälomalta. Lasten harrasteet loppuivat muutama viikko sitten ja sen jälkeen on 'lomaitu', vaikka ihan tavallista arkea silti täällä vietetään. Isovanhemmat kyläilivät viimeviikon ja se tarkoitti minulle enemmänkin lomaa tai paremminkin omaa aikaa. Kaksi iltaa vierähti maalauskurssilla, eikä millään muotokuvamaalaus vaan seinämaalauskurssilla. Olin opiskelemassa erikoismaalaustekniikoita ja voin kyllä sanoa, että kivaa oli! Ihmeellistä miten maaleilla voi saada erilaisia pintoja aikaan helmeilevästä betoniin tai siis betonin jäljitelmään. Nyt himottaisi kokeilla jotain tekniikoosta olkkariin, mutta en osaa enää päättää mitä se olisi? Betonia vai hiekkastruktuuria vaiko vaan ihan Tikkurilan Tuntoa? 

Muutenkin aika on kulunut sisustussuunnitelmien parissa. Muutama asiakastyö on työn alla enkä millään meinaa saada aikaa riittämään kaikkeen. Huomenna pitäisi lähteä Pohjanmaalle synttäreille ja ensi viikko kuluukin siellä mökkitunnelmissa. Sitten onkin jo Juhannus. Hurjaa miten aika rientää. Kävin lasten kanssa tutustumassa päiväkodissakin ja hyvillä mielin jäämme odottamaan syksyä ja hoidon aloitusta, vaikka kyllähän se meidän elämää aika rajusti muuttaa. 

Viimeviikolla käväisimme pikaisesti Tallinnassa, päivä kului lasten ehdoilla ensin eläintarhassa (huh mikä kommunistinen jäänne se oli) ja sitten vielä tivolissa (joka sekin oli aika mielenkiintoinen kokemus). Mutta lapset tykkäsivät ja se olikin päätarkoitus. Siinä se meidän tämän kesän ulkomaan matka sitten olikin tai no ehkä päästään miehen kanssa keskenään vielä muutamaksi päiväksi Uumajaan. Tai sellainen matka on ainakin toiveissa. 

Kyllä kesä vain on ihanaa aikaa. Ja toisaalta on aika ihanaa ettei mitään minuuttiaikataulua ole sovittuna, voi vaan olla ja mennä mielensä mukaan. 

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Uutta ja vanhaa

Viikko taas vierähtänyt hurjaa vauhtia vaikka ihan tavallista arkea vietetään, syksy jännittää mitä tästä sitten tulee? Tytöt ovat sairastaneet aika tavalla koko kevään, on ollut silmätulehdusta, korvatulehdusta ja ties mitä väsymystä, tiistaina menemmekin nuoremman kanssa korvien putkitukseen, josko tämä kierre vihdoin katkeaisi? Onneksi se ei kuitenkaan ole vaikuttanut pikkuisemme käytökseen, hän on oma iloinen itsensä, oli sairaana tai ei.

Tänään vietimme päivää Linnanmäellä. Viime kesänä kävimme lintsillä varmaankin kahdeksan kertaa, lähinnä koska pienten lasten laitteet ovat ilmaisia ja koska lapset nauttivat siitä touhusta niin täysillä. Ja kukapa ei nauttisi? Nähtäväksi jää kuinka kauan ilmaislaitteet riittävät lapsillemme? Varmasti ainakin tämän kesän ajan. Linnanmäessä on jotain ihanan nostalgista, uutta ja vanhaa sekaisin ja tietenkin iloinen tunnelma.

Nostalgia näkyy myös kodissamme ja tällä hetkellä erityisesti. Kirjoitin aiemmin jo rahista, joka on isovanhempieni kodista ja viime viikonloppuna olohuoneen seinä sai koristuksekseen vanhat shakkinappulat. Sain ne kymmenen vuotta sitten perinnöksi isoisältäni, luultavammin koska lapsena lempipuuhaani oli näiden nappuloiden plaraus ja katseleminen. Kaipa niillä yritin shakkia pelatakin, vaikkakin aika laihoin tuloksin. Isoisäni pelasi itsekseen ja niitä katsellessani muistan kuinka keskittyneesti hän mietti siirtojaan (kirjeshakkia ehkä?). Kymmenen vuotta kuitenkin kului ennen kuin sain ne laatikonpohjalta esille ja täytyy sanoa, että tykkään. Suurin syy lienee nostalgia, toiseksi suurin lienee asetelman graafisuus, kuin kaksi aaltoa seinällä.



Rahi on kotoisin samaisen isoisän kodista ja ehkäpä ne juuri siksi sopivat niin hyvin yhteen? Mieheni luuli minun hankkineen keinonahkaisen rahin Jyskistä eikä ollut uskoa silmiään eikä korviaan kun kerroin rahin historian. Se on siis isovanhempieni vanha, suoraan 50-luvulta. Ja nahka on edelleen kuin uutta. Pidän siitä kovasti, se sopii hienosti olohuoneemme sisustukseen ja lapset ovat ottaneet sen omakseen, aivan kuin minä ja sisareni teimme 80-luvulla ja ehkäpä äitini 30 vuotta aikaisemmin. Ihmettelen kyllä itsekin, miten se voi olla niin hyvässä kunnossa?






Vaikka en kotiani ihan kokonaan vanhalla sisustaisikaan on vanhoissa esineissä sitä jotain, erityisesti kun tuntee esineen tarinan. Ja hienosti nämä esineet (ja muutama muukin) sulautuu muuten hyvinkin modernin ja minimalistisen kodin sisustukseen.


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Viikonlopun puuhia

Sain eilen mahdollisuuden osallistua keramiikkakurssille Johanna Rytkölän johdolla. Päivä oli kerrassaan mahtava, opettaja maan parhaita keramiikkataiteilijoita ja fasilteetit ainutkertaiset. Saimme käyttää käytännössä niin paljon savea kuin halusimme ja vain mielikuvitus oli rajana (ja vähän toki myös aika). Mielikuvitukseni taitaa olla hieman rajoittunut, sain nimittäin aikaan yllättäen taas taloja, yhden taulun (jää nähtäväksi mitä siitäkin tulee) ja läjän erinäistä sälää. Saamme työt vasta kuukauden päästä lasitettuina ja poltettuna, joten lopputulos on todella yllätys. Kuvia seuraa siis vasta silloin, jos töissä on ylipäätään mitään kuvattavaa. Johanna järjestää muuten Ateljeessaan myös erilaisia tilaisuuksia esimerkiksi Tyky-päiville. Käykäähän tutustumassa mikäli keramiikka kiinnostaa, klik.

Tänään päivä on mennyt äitienpäivän tunnelmissa.
Tytöt ja niiden isä hemmottelivat minua kera ihanan aamiaisen ja sainpa toivotun lahjankin.Mieheni oli hankkinut minulle lahjaksi Tapio Wirkkalan paperipussi maljakon. Se on ollut toiveissa, joskus näemmä toiveet kannattaa sanoa ääneen ja toisinaan ne näköjään jää myös miehen mieleen. Yksi lahjatoive minulla vielä on toteutumassa, toivoin nimittäin että olohuone saisi vihdoin tauluhyllyt seinään. Ja parhaillaan mies niitä siellä virittelee. Nähtäväksi jää mitä hyllyille päätyy. Shakkinappuloita ehkä. Ja luultavasti taloja. ;)

Tällaisia tunnelmia täällä, kohta lähdemme pihalle istuttamaan kukkia (tosin täytyy toivoa, että ne toipuvat melko pitkästä "pimeän kaudesta". Aiemmin hankkimani Pelargoniat ovat nimittäin viime viikot majailleet meidän kylpyhuoneessa, koska yöt ovat vielä olleet niin kylmiä. Apparently kylpyhuoneessa on ollut hiukkasen pimeää, koska kukat ovat vähäsen nuukahtaneita..). Löysin ruukut:

Biltemasta ihan naurettavan edulliseen hintaan, 24,95 €, yhteensä kaikki kolme. Tällaisista löydöistä minä tykkään (eipä myöskään aiemmin ole tullut mieleen, että sisustuslöytöjä voisi tehdä myös Biltemasta).