Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Viikonlopun puuhia

Sain eilen mahdollisuuden osallistua keramiikkakurssille Johanna Rytkölän johdolla. Päivä oli kerrassaan mahtava, opettaja maan parhaita keramiikkataiteilijoita ja fasilteetit ainutkertaiset. Saimme käyttää käytännössä niin paljon savea kuin halusimme ja vain mielikuvitus oli rajana (ja vähän toki myös aika). Mielikuvitukseni taitaa olla hieman rajoittunut, sain nimittäin aikaan yllättäen taas taloja, yhden taulun (jää nähtäväksi mitä siitäkin tulee) ja läjän erinäistä sälää. Saamme työt vasta kuukauden päästä lasitettuina ja poltettuna, joten lopputulos on todella yllätys. Kuvia seuraa siis vasta silloin, jos töissä on ylipäätään mitään kuvattavaa. Johanna järjestää muuten Ateljeessaan myös erilaisia tilaisuuksia esimerkiksi Tyky-päiville. Käykäähän tutustumassa mikäli keramiikka kiinnostaa, klik.

Tänään päivä on mennyt äitienpäivän tunnelmissa.
Tytöt ja niiden isä hemmottelivat minua kera ihanan aamiaisen ja sainpa toivotun lahjankin.Mieheni oli hankkinut minulle lahjaksi Tapio Wirkkalan paperipussi maljakon. Se on ollut toiveissa, joskus näemmä toiveet kannattaa sanoa ääneen ja toisinaan ne näköjään jää myös miehen mieleen. Yksi lahjatoive minulla vielä on toteutumassa, toivoin nimittäin että olohuone saisi vihdoin tauluhyllyt seinään. Ja parhaillaan mies niitä siellä virittelee. Nähtäväksi jää mitä hyllyille päätyy. Shakkinappuloita ehkä. Ja luultavasti taloja. ;)

Tällaisia tunnelmia täällä, kohta lähdemme pihalle istuttamaan kukkia (tosin täytyy toivoa, että ne toipuvat melko pitkästä "pimeän kaudesta". Aiemmin hankkimani Pelargoniat ovat nimittäin viime viikot majailleet meidän kylpyhuoneessa, koska yöt ovat vielä olleet niin kylmiä. Apparently kylpyhuoneessa on ollut hiukkasen pimeää, koska kukat ovat vähäsen nuukahtaneita..). Löysin ruukut:

Biltemasta ihan naurettavan edulliseen hintaan, 24,95 €, yhteensä kaikki kolme. Tällaisista löydöistä minä tykkään (eipä myöskään aiemmin ole tullut mieleen, että sisustuslöytöjä voisi tehdä myös Biltemasta).

torstai 6. helmikuuta 2014

Kevättä rinnassa

Ihanaa, päivät ovat jo pidentyneet! Aamulla kahdeksan maissa alkaa jo sarastaa tai edes enää sarastaa vaan paremminkin paistaa ja sama jatkuu iltaan, päivänpaiste kestää jo miltei viiteen. Mahtavaa. Sieltä se kevät tulee!

Tässä eräänä päivänä, kun kevät ei ollut ihan niin läsnä (satoi vettä ja oli harmaata), päätin piristää päivääni kukkasin. Päädyin Jaloleinikkeihin, jotka ovat kiinnostaneet sisäistä esteetikkoani jo kauan. Väriksi valikoitui oranssi/keltainen joka ei luonnostaan olisi ensisijainen vaihtoehto, mutta kun muutakaan ei ollut saatavilla niin päädyin niihin. Ja kauniitahan ne ovat kertakaikkiaan. Muutenkin kotiimme on pesiytynyt viime aikoina erikoisia värejä. Muun muassa persikkaa (!), joka on todellinen ihme normaalisti varsin mustavalkoiselle mielelleni. Oho. Taitaa olla kevättä oikein kunnolla rinnassa.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Viikko!!

Huhhuh. viikko enää muuttoon! Kylläpä viimeiset viikot ovat vierineet nopeasti, kun nyt ollaan jo tässä pisteessä. Mahtavaa. Totta puhuakseni on kyllä alkanut vähän kyllästyttää tämä väliaikaisuus ja sen tuomat lieveilmiöt. Mutta se myös toisaalta tarkoittaa myös sitä, että sitä on entistä iloisempi uupuvista asioista, kun ne taas saa käyttöönsä. Tai kuka perheenäiti nyt kaipaisi tiskikonetta tai mikroa.. ;D

Nyt kyllä pitäisi ihan tosissaan tutkailla jotain sisustusideoita. Lähinnä siis kylpyhuoneisiin liittyen. Vaikka luulen,että mulla on päässä jo aika tarkka kuva siitä mitä haluan, pitää vain löytää paikka joka myy mun unelmia. Ja sehän tunnetusti on se helpoin juttu, tai sitten ei (yleensä en ikinä löydä sitä mitä tiedän haluavani).

Aika vähän aikaa millekään ylimääräiselle (kuten rautakaupoissa hengaamiselle) nykyään, nuo tytöt pitävät siitä huolen. Tällä hetkellä nautin laatuajasta autonpesujonossa (!), tosiasiassa olin kotimatkalla leffatreffeiltä ihanaisen ystäväni luolta ja päätin kurvata 'nopeasti' autopesuun. Tosiasiassa olen istunut kohtapuoleen 2 tuntia jonossa (autopesun 'happy hour').

Laatuaika on kyllä parasta ja kyllä sitä tämä kotiäiti myös arvostaa, jotenkin harvinaista herkkua se kuitenkin on. On ihana päästä juttelemaan kasvotusten eri asioista ja esimerkiksi remonttisuunnitelmista ystävän kanssa, joka tuntee sinut vuosien takaa ja toisaalta tuntee myös miehen ja tietää mahdolliset 'törmäyspisteet' (siis silläkin on jokin mielipide sisustukseen! ;D).

Nyt on taas paljon energiaa muuttoon ja sitä seuraavaan remonttiin ja remonttiapuun. ;) Siitä sitten seuraavalla kerralla lisää.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kaverukset

Koska meidän pikkutytöistä on hitsautumassa entistä tiiviimpi parivaljakko ja kun yhteiselokin on täällä sijaiskämpässä melko sujuvaa (lähinnä siis samassa huoneessa nukkuminen), olen tullut siihen tulokseen että he saavat jatkossakin nukkua samassa tilassa. Ja koska huoneet uudessa kodissa ovat verrattain pienet, aion ratkaista asian niin että teen yhdestä huoneesta leikkihuoneen ja toisesta makuuhuoneen.

Uuden kotimme kokoonpano on siis 5h+k ja sen lisäksi siellä on pienehkö huone, jossa ei ole ollenkaan ikkunaa. Aikaisemmat asukkaat ovat käyttäneet tätä huonetta varastona, mutta mielestäni se on turhaa tilankäyttöä, koska asuntoon kuuluu ulkovaraston lisäksi vielä lämmin "kanahäkkivarasto'. Ja meillä se tarkoittaa sitä, että mitä enemmän varastotilaa, sitä enemmän turhaa tavaraa.

Summa summarum, tästä 'varastosta' oli tulossa meidän makuuhuone, mutta asiaa tarkemmin pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että siitä saakin tulla tyttöjen valtakunta. Ja miksi niin? Koska siellä ei ole ikkunaa. Ja koska näin kevään korvilla tajusin, että meidän aamut aikaistuu sitä mukaa kun päivät pitenee. Luultavimmin ymmärrätte yskän. :D

Ensimmäinen sisustuselementtikin (tai kaksi) on tätä makuuhuonetta silmällä pitäen hankittu. Ne on kuin meidän pikkuiset. Ihanat kaverukset.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Lomalla viimeinkin voi ottaa iisimmin.. :)

Lähdimme muuton jälkeen lähes suoraan lomailemaan anoppiaan ja tarkemmin mökkimaisemiin. Ihanaa akkujen lataamista itse kullekin. Lapset nauttivat isovanhempien seurasta ja me aikuiset pitkistä unista. Ne ovat tulleetkin tarpeeseen, yksi hampaita tekevä ja toinen väliin kömpivä ovat pitäneet siitä huolen.

Lomailua jatkuu huomiseen, jonka jälkeen palaamme väliaikaiseen kotiimme joka ei odotuksista huolimatta olekaan niin kauhea, vaan itseasiassa omalla sympaattisella tavallaan viehättävä.

Kuvassa vanha vierashuoneen päiväpeittomme, joka on päätynyt koristamaan mökille sänkyämme.