Havaitsin, että kirjoitustyylini on täällä jokseenkin töksähtelevää. Se johtunee pitkälti siitä, että rustailen näitä päivityksiä pääsääntöisesti kännykällä ja tyypillisesti melko pikaisesti lasten leikkiessä vieressä (kaksivuotiaamme leikkii yleensä sellaiset max 15 min keskenään).
Huomenna alkaa muutto ja pitäisi tehdä vielä viimeisiä pakkailuja. Tänään en kuitenkaan jaksa keskittyä, ystävän visiitistä huolimatta päivästä tuli pitkä, koska vietin sen lasten kanssa yksin. Mieheni tekee aika ajoin todella pitkää päivää joka taas johtaa siihen, että minä vastaan kaikesta muusta niinä päivinä.
Muuton toteutamme viikonlopun aikana, joten mitään kertarykäystä ei ole tiedossa. Toisaalta kuitenkin odotan jo sitä, että pääsen siivoamaan tätä vanhaa kotiamme. Samalla voin jättää lopulliset jäähyväiset.
Uusi koti ja sen sisustus on myös ollut mielessä tänään (milloin se nyt ei olisi Ü), pohdin lähinnä lastenhuoneen sisustusta. Hankin nimittäin lahjakortin tähän sisustustarraliikkeeseen ja se on umpeutumassa huomenna (!). Nyt pitäisi osata päättää minkälaisen kuvion haluan koristamaan lastenhuoneen seinää? Vaikea tehtävä, eritoten koska viimeisin visiitti koko asuntoon on ollut joskus lokakuussa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävät. Näytä kaikki tekstit
torstai 21. helmikuuta 2013
TöksTöks
Tunnisteet:
koti,
lapset,
Muutto,
sisustaminen,
sisustustarrat,
ystävät
Myöhäinen ystävänpäivä
Ihanista ihanin ystäväni tuli tänään vierailulle tänne kaaoksen keskelle Macaron-leivokset kainalossa. Hassua ehkä näin 30- vuoden paremmalla puolen ajatella "parasta ystävää", mutta tämä ystävä kyllä vain on ja pysyy parhaana ystävänäni vaikka elämä ympärillä muuttuu.
Elämäntilanteemme on pitkästä aikaa samoilla raiteilla ja on ihanaa toimia myös vertaistukena puolin ja toisin.
Hyvässä seurassa aika kyllä rientää ja tuntuu että energiaa riittää taas jaettavaksi vaikka koko kylälle. Todella hyvä siis, että kävit tänään ystäväiseni, nyt voin käyttää tämän kaiken energian sitten muuttoon. :)

Hyvässä seurassa aika kyllä rientää ja tuntuu että energiaa riittää taas jaettavaksi vaikka koko kylälle. Todella hyvä siis, että kävit tänään ystäväiseni, nyt voin käyttää tämän kaiken energian sitten muuttoon. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)