Näytetään tekstit, joissa on tunniste terassi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terassi. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. elokuuta 2014

Vuosisadan surkein bloggaaja

Jos jaettaisiin sellaisia 'vuoden flegmaattisin bloggaaja'- palkintoja, olisin listan kärjessä. Jotenkin tämä kesä vain on aika hektistä aikaa, tapahtuu paljon ja pääsääntöisesti kaikki tapahtuu jossain muualla kuin kotona, ei juurikaan koneen ääressä hengailu näytä allekirjoittanutta kiinnostavan. Valokuvia olen mielestäni ottanut, mutta en sitten olekaan, ainakaan mitään julkaisukelpoisia. :)

Mitä meille sitten kuuluu? Kesäloma meni pyöriessä ympäri Suomea akselilla Pääkaupunkiseutu-Uusikaupunki-Vaasa-Maxmo-Laukaa. Kaikissa ihanissa paikoissa, ihanien ja rakkaiden ihmisten kanssa. Säät ovat olleet niin suosiolliset, että ollaan mökkeilty, uitu ja retkeilty ahkerasti. Lapset ovat nauttineet ja aikuiset myös. Olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja lenkkeillyt ahkerasti koko kesän, harmillisesti miehen töihinpaluu on hieman häirinnyt rutiinia. ;) 

Yksi kesän ehdottomista kohokohdista oli minibreikki Uumajaan, jonne pääsimme kahdestaan miehen kanssa. Käytännössä asia järjestyi lasten isovanhempien avulla ja kaikille tilanne oli win-win, lapset saivat viettää harvinaista laatuaikaa mökillä ja me taas samaa kahden. Ja kyllä kannatti. Uumaja on todella idyllinen kaupunki lyhyen laivamatkan päässä Vaasasta. Lähdimme matkaan lauantai aamuna Wasalinen laivalla ja palasimme sunnuntaina samaisella aluksella. Meillä oli oma auto matkassa (joka ei todellakaan kuitenkaan olisi ollut välttämätön), mutta näimmepähän vähän Uumajan ympäristöä siinä samalla. Laiva oli sympaattinen ja sen palvelut toimivat hyvin, henkilökunta oli mukavaa ja erityisesti kiinnitin huomiota siihen, että lapset ja lapsiperheet oli otettu erinomaisesti huomioon kaikenlaisen ohjelman muodossa.


Toinen onnistunut valinta (laivaa tokikaan ei voi valita) oli hotellimme: Clarion , jonka varasin Ebookerisilta ja jonka valitsin alunperin sen loistavan sijainnin (200m keskustaan) ja ilmaisen vohveltarjoilun vuoksi. Oikeasti, kuka nykypäivänä tarjoaa jotain ilmaiseksi?  Valinta osoittautui loistavaksi. Hotelli itessään oli symppis, vanha puutalo (joka sisäsi kyllä modernimman kivitalo-osuudenkin) atrium pihoineen. Ravintola sijaitsi hotellin alakerrassa, josta oli pääsy atrium-pihan terassille. Ja todellakin, perillä meitä odotti vohvelipannu, taikina, kermavaahto ja mansikkahillo. Mainio konsepti, jossa asiakkaat saivat itse paistaa halutessaan vohveleita. Niin ja kahvi (tai tee) kuului luonnollisesti hintaan. Eikä siinä vielä kaikki, hotellin hinta sisälsi lisäksi "kevyen illallisen", niin kuin hotellihuoneen prosyyrissä luki - tosiasiassa tämä kevyt illallinen sisälsi alkuruokatapasten lisäksi pääruuan, juustotarjottimen sekä jälkiruuan. Ja kaikesta tästä pulitimme yhteensä 114 €. Se siis sisälsi myös aamupalan sekä hotelliyön. Itse huone ei ollut kovinkaan ihmeellinen, tavallinen hotellihuone, mutta siisti sellainen. Hotelli kaiken kaikkiaan oli kovin siisti ja oli siellä saunaosastokin. Huoneessa ei ollut ilmastointia (joka nyt ansaitsee pienen miinuksen kesän helteillä), mutta ikkunan sai auki ja huoneeen tuuletettua ennen nukkumaan menoa. Suosittelen lämpimästi ja painan nimen kyllä mieleen, josko sitä joskus visiteeraisi esimerkiksi Tukholmassa, jossa hotelliketjulla tuntui ainakin olevan hotelli. Toki sen palveluista en osaa mitään sanoa. Ehkä palaamme sen sijaan Uumajaan taas ensi kesänä.

Muuten kotona kaikki on ennallaan. Tai no, nikkaroi mieheni meille uuden sängyn kuormalavoista. Se on ehkä jopa muutaman kuvan arvoinen.



Tosiasiassa olemme nukkuneet vuoden verran pelkillä patjoilla, koska makuuhuoneemme on ollut niin pieni, ettei sinne normi sänky mahdu. "Kuormalavalavetin" piti valmistua jo vuosi sitten, mutta eipä sitä siinä kaikessa tohinassa saatu sitten aikaiseksi ja niinpä se valmistui vasta tänä kesänä. Kannatti kyllä, nyt makuualusta on taas "ryhdikäs", patjat kun tapasi liukua meidän korkeakiiltoisella lattialla erilleen toisistaan.

Niin ja onpa meidän terassi kokenut myös melkoisen faceliftin kesän aikana. Ensimmäinen hankinta oli pihakeinu ja lamput, toisena laajensin hieman laatoistusta ja valmistin grillille oman kolosen ja kolmanneksi hankimme uudet polyrottinkikalusteet (joita on sellaiset muutama vuosi harkittu). Koitan saada koko pihan kuvattua vielä jonain kauniina päivänä (jos sellaisia vielä tulee), pidän henkilökohtaisesti nykyisestä järjestelystä huomattavasti enemmän kuin aiemmasta.

Siinäpä kuulumisemme "pähkinänkuoressa" (vaikka aika pitkä jaarittelu tästä tulikin), josko nyt yrittäisin hieman ryhdistäytyä ja postailla hieman useammin näin syksyn tullen. Ensiviikolla puhaltaakin sitten muutoksen tuulet ja ihan kunnolla, lapset aloittavat päiväkotiharjoittelun ja allekirjoittanut myös. Työt alkavatkin sitten syyskuussa. Hui. ;D




tiistai 29. huhtikuuta 2014

Roses are red, violets are blue...

Täällä on meneillään samat puuhat kuin monessa muussakin taloudessa näinä päivinä. Terassien ja parvekkeen kalustus ja "kukittaminen" nimittäin. Kävimme tänään etsimässä inspiraatiota kukkakaupoista. Tai oikeammin inspiraatio syttyi jo eilen Koti ja Keittiö- lehdestä, josta bongasin ihanan ruukku+oliivipuu yhdistelmän. Ruukut olivat jo loppuneet, mutta naapurikauppa Bauhaus tarjosi onneksi ratkaisun tarjoamalla tismalleen samanlaista edukkaaseen hintaan. Kasviksi ruukun sisään valikoitui oliivipuun sijaan runkoruusu vaikka yleensä ruusu ei niin minua kiinnostakaan. Jotenkin herkän ruusun ja rosoisen betonin yhdistelmä houkutti. Ja kyllähän se kaunis yhdistelmä onkin: 

Sijoitin ruusun ruukkuineen nyt parvekkeelle, jonka sisustus on edelleen aika askeettinen. Toisin sanottuna siihen ei kuulu vielä muuta kuin ruusu. Ongelma on se, että pelkään että lapset pääsevät kiipeämään kaiteen yli, mikäli sinne tuodaan mitään polvea korkeampaa kalustetta. Riipputuoli olisi ihana, mutta jotenkaan se suunnitelma ei ole saanut tuulta alleen vielä miehen puolelta. Etupiha sai kaunistuksekseen kaksi valkoista Pelargoniaa, keski-ikä varmaan lähestyy kun valitsen näinkin perinteisiä kasveja... 

Vappukin kolkuttelee jo ovella. Tämän vuoden vappuperinteet (eli lähinnä munkin paisto) jää kyllä tältä erää tekemättä, sillä matkaamme huomenna mökille nauttimaan pienehköstä minilomasta. Meidän kontribuutio tähän vappuun on tässä:

...lapsimessuilta hankituissa vappuhyrrissä. Iloista Vappua kaikille!