Palmusunnuntai

Meidän palmusunnuntain vietto sujui kutakuinkin samoissa merkeissä kuin monen muunkin kodin, eli pääsiäisnoitien odottelussa. Omat noitamme ovat vielä niin pieniä, että saivat tyytyä virpomaan vaan meille vanhemmille (jotenkin 'juokse perässä-teema" ei ollenkaan lapsimessukokemuksen jälkeen houkutellut), mutta iloa riitti naapuriston lapsosistakin ihan riittävästi. Käytännössä meillä toimittiin näin: Ovikello soi, lapset avasivat oven, kuuntelivat virpomislorun ja ojensivat sen päälle vastahakoisesti palkan. Nuorempi tosin säesti kovaa vieressä: mullekin! MULLEKIN!!! Ja heittäytyi maahan perinteisiin itku-potkuraivareihin, koska yllättäen ihan joka kerta ei nameja herunut. Ja tämä siis toistui lukuisia kertoja, kuten oheinen kuva osoittaa. Kiva niin, ennen meillä ei käynyt juurikaan virpojia ja lopulta kaikki namut päätyivät aivan vääriin suihin. 

Meidän pääsiäissuunnitelmat ovat vielä ihan auki. Ei jotenkaan osata päättää matkataanko mummulaan Uuteenkaupunkiin, mummilaan Vaasaan (tai oikeastaan mökille sinne lähelle) vai ollaanko vaan kotona? Uudessakaupungissa pääsisi hiihtämään, mökillä paljuun ja kotona saisi ehkä jotain projekteja (vaatekaappien, eteisen, työhuoneen uudelleenjärjestely) eteenpäin. Toisaalta muualla pääsisi lomafiilikseen- taas. 

Tänään järjestelimme loput keittiön tavarat kaappeihin. Tai on, oikeastaan kävimme hankkimassa läjän uusia mausteita ja jauhoja ja ne pääsivät lopulta paikoilleen. Kylpyhuonekin sai uuden kalusteen, josko saisin kylppärinkin kuvattua niin voisin esitellä sitten tämänkin uuden tulokkaan. 

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/12103841/?claim=6q3n8xc8t2r">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Minun kotini

Olen asunut omassa kodissa (kodeissa) aika pitkään. Kukin koti on ollut omanlaisensa ja edustanut kyseisen aikakauden tyyliä ja toisaalta sisustajan silloista ikää. Ensimmäinen ihka oma kotini sijaitsi soluasunnossa opiskelukaupungin "ylioppilaskylässä". Jaoin asunnon kämppiksen kanssa ja asunnon sisustus oli varsin askeettinen. Verhojen virkaa edusti lakanat (toimi muuten ihan hyvin siinä miljöössä ja oli melko edullinen ratkaisu) ja sänkynä silloisen siipan varastoista löytynyt runkopatja.

Seuraavan asunnon saadessani olinkin todella onnekas. Onnistuin saamaan noin 36 neliöisen yksiön vanhan puutalon yläkerrasta, joka todellisuudessa oli puolta suurempi ja oli kokoonpanoltaan enemmänkin 2h+k kuin yksiö. Kaiken lisäksi asunto sijaitsi todella lähellä kaupungin keskustaa ja oli todella edullinen. Talo oli vanha ja idyllinen ja sisustus oli sen mukainen, sellainen pikkuriikkisen romanttinen. Tähän kotiin minulla on edelleen vahva tunneside. Asuin siellä kaiken kaikkiaan 4 vuotta, jonka jälkeen mieheni asui siellä vielä vuoden ennen kuin muutti perässäni pääkaupunkiseudulle. Välillä edelleen kaipaan tähän kotiin ja sen aikaisen elämän keveyteen. Kunpa sitä osaisikin edelleen elää niin huolettomasti.

Muutto pääkaupunkiseudulle toi mukanaan vähän väliaikaisempia ratkaisuja. Ensimmäinen niistä ei ollut kovinkaan ihmeellinen. Muutin siis edellä pääkaupunkiseudulle ja hankin kalustetun kämpän läheltä työpaikkaa. Sisustustyyli ei ollut oikein mun makuun, joten se siitä. Mutta kun mieheni saapui, niin saimme ihastuttavan asunnon keskeltä Töölöä. Sitäkään iloa ei kuitenkaan kestänyt kovinkaan kauaa, allekirjoittaneelle iski asuntokuume ja kaikki sen kokeneet tietää miten se lopulta päättyy.

Niinpä päädyimme ensiasunnon ostajiksi. Ulkoa ruma, mutta sisältä ihana rivitalokolmio. Edelliset asukkaat olivat remontoineet tämän 70-luvun "helmen", keittiö ja kylpyhuoneet oli remontoitu hyvällä maulla, asunto oli yhdessä tasossa ja pohja toimiva. Lisäksi piha oli iso ja suuntautui etelään. Sisustimme sen omaan tyyliimme, minimalistisesti (muutamia kuvia sieltä löytyy täältä). Asuimme täällä miltei 5 vuotta ja muutimme asunnosta melko pian toisen lapsen syntymän jälkeen, pienten mutkien kautta nykyiseen asuntoomme. Ensiasuntoon liittyy varmasti kaikilla hyvinkin vahvoja tunteita ja niin myös minulle. Harvemmin saman katon alle mahtuu yhtä iloisia tapahtumia, jos ottaa huomioon, että me menimme kihloihin, naimisiin ja saimme kaksi lasta asuessamme tätä ihka ensimmäistä ikiomaa (pankin omaa) kotia. Tulenkin varmasti muistamaan asuinvuodet siellä aina.

Siitä päädymmekin sitten tähän nykyiseen kotiin. Tämä 116,5 neliöinen rivitaloasunto sijaitsee pääkaupunkiseudulla ja on layoutiltaan hieman eriskummallinen. Asunto on rakennettu rinnetontille ja sisäänkäynti tapahtuu suoraan yläkertaan. Yläkerrassa sijaitsee keittiö, olohuone, makuuhuone kylpyhuone- wc) sekä parveke ja alakerrassa on kolme makuuhuonetta, yksi varasto (joka on kylläkin parhaillaan makuuhuone), wc ja kylpyhuone/kodinhoitohuone/sauna-tila. Alhaalta pääsee myös terassillemme.  Etsiessämme uutta asuntoa ajattelimme, että haluamme taas samalla tyylillä varustellun, mielellään uudemman, mutta ehdottomasti MUUTTOVALMIIN asunnon. Päädyimme hankkimaan uudemman, mutta täysin remontoitavan (lähinnä esteettisistä syistä tosin) asunnon. Jotenkaan 1990 luvun loppu-2000 luvun alku esimerkiksi laattavalinnoissa ei ihan vakuuttanut. Ja olihan siinä remonttia kerrakseen. Mutta nyt ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, ehdottomasti vaivan arvoinen homma (vaikka joskus viime kesänä remontin jatkuttua kolmatta kuukautta mietin aivan muuta. Pian vuosi on täynnä tässäkin asunnossa ja 70% siitä näyttää ja tuntuu jo ihan omalta. Vähän on siis vielä omassakin puuhaa, vaikka tuskin se ikinä loppuu.

Nyt kun kodit listaa näin lineaariseen järjestykseen voin mielessäni miettiä jotain punaista lankaa, joka sitoisi kunkin kodin yhteen. Ja kyllähän se punainen lanka on selvästi nähtävissä. Vaikka kukin koti onkin ollut omanlaisensa on osa esineistä muuttanut matkassamme aina ja tulevat varmasti jatkossakin muuttamaan. Olenkin ihmisenä melko kiintyvää sorttia, pidän myös siitä että esineillä on joku tarina. Kodista tulee koti ihmisen takia, mutta joitain esineitä tarvitaan jotta kodista tulee kodikas. Niiden esineiden ei kuitenkaan tarvitse olla huippudesignia, yleensä niillä on joku tarkoitus vaikka toisinaan tarkoitus voi toki olla esteettinenkin. Yksi lempiesineistäni on keittiön pöydän päällä oleva lamppumme joka on syystä tai toisesta tullut minulle todella tärkeäksi. Ihan kaikkiin miljöisiin se ei sovi, mutta olen onnellinen koska se on löytänyt paikkansa edelleen täältä.


Kuva on huono, se on otettu viimeisenä iltana vanhassa kodissa, lamppu piti kiinni vielä vanhasta. Onnekseni se on täällä edelleen ja odottaa hetkeä jolloin saan sen ikuistettua tänne uudessa miljöössään.




Hyvä kakkonen on Harri Koskisen "Block"-valaisin, jonka hankin jo kauan ennen kuin siitä tuli design - klassikko. Kaipa sitä voi klassikoksi jo kutsua. Se on alunperin lahja miehelleni, joka taas bongasi sen siskoni kodista ja ihastui siihen ikihyviksi. Epäilen, että se on yksi hänenkin lempiesineistään.

Näiden lisäksi kannan mukanani isoisäni vanhoja jakkaroita, joista hioin irti antiikinvihreän värin ja tuunasin ne omannäköisiksi, samaisen isoisän shakkilautaa- ja nappuloita sekä vanhaa 50-luvun rahia. Rahi on esineistä "uusin", sain sen vastikään äidiltäni, kun mainitsin että etsiskelen uuden sohvamme pariksi samantyylistä rahia. Äitini, ikuinen hamstraaja oli säilönyt tätä omien vanhempiensa tyyliaarretta vintillään ja antoi sen lahjaksi minulle. Se on ihan oman postauksen arvoinen kapistus.

Pohdinnan omista kodeista aloitti suunnitteluprojektini, jota teen ihan ensimmäiselle asiakkaalleni. Olen puurtanut työn parissa jonkin aikaa ja kävin tänään keskustelua ohjaajani kanssa aiheesta ja se pisti minut miettimään vielä tarkemmin omia ja asiakkaitteni motiiveja. Heille on selvästi tärkeää, että otan huomioon suunnittelussani esineiden historian. He eivät selvästi etsi suunnittelijaa, joka laittaisi kaiken uusiksi vaan paremminkin suunnittelijaa, joka laittaa asiat uuteen järjestykseen. Samalla voi toki purkaa hieman takkaa ja maalata seinää, mutta tärkeintä on että punainen lanka säilyy. Ja historiaani mietittyäni ymmärrän asian oikein hyvin. Toisinaan sitä tarvitsee jonkun ulkopuolisen sanomaan missä kaappi seisoo, jotta saa muutosta (edes pientä) aikaiseksi.

Minun punainen lankani löytyy moderneista keittiöistä, kylpyhuoneista ja tietyistä rakkaista esineistä. Niin ja toinen pää(t) nukkuu parhaillaan tyytyväisenä alakerrassa. Ja voi se keittiö olla joskus pieni ja romanttinenkin- tärkeintä on ehkä kokonaisuus, että asunto on kauttaaltaan "linjassa".

Remonttia...taas

Täällä viikonloppu on vierinyt rauhallisissa tunnelmissa, pääosin kahden nuhanenän vuoksi. Vaikka välillä kyllä ihmettelenkin, millä ihmeen energialla noi lapsukaiset jaksaa - hyvä, että edes 39 asteen kuume pysäyttää touhut edes hetkeksi. Orastava kurkkukipu vaivaa myös allekirjoittanutta, valitettavasti sama energiataso ei ole hypännyt virusten mukana. 

Kurssista on "lomaa" tällä viikolla. Vaikka innokkaasti olenkin jo täällä käyttänyt kynää, viivotinta ja millimetripaperia ja piirustellut suunnitelmaa kasaan. Kurssilla jota käyn on siis tarkoituksena tehdä ihan oikea asiakasprojekti ja valmistelin sitä jo kerrankin ajoissa. Teen suunnitelmaa ystävälleni, joka on rakentamassa (tai paremmin vasta suunnittelemassa) omakotitaloa. Aika iso homma sanoisin, vaikka ystävälleni on kyllä aika selvät sävelet projektin suhteen. Mietinkin, että oikeastaan olisi helpompi tehdä suunnitelmaa jollekin joka oikeasti tarvitsee projektin kanssa apua.

Viimeviikolla kävimme kurssilla läpi erilaisia tyylisuuntia sisustamisessa. Tiedän tarkkaan mitä tyylisuuntaa itse edustan, vaikka toisinaan tuntuu että sekin on pikkuhiljaa muuttumassa. Ehkä ikä tuo sisustamiseenkin tietynlaisen pehmeyden? Niin ja se tyyliryhmä jota edustan (tällä hetkellä) on siis moderni pelkistäjä ja erityisesti minimalistinen tyylisuunta on se, joka kuvaa itseäni parhaiten sisustajana. 

Ja miten se sitten näkyy kodissamme? Pidän selkeistä linjoista, sekä että tavaroilla on oma paikkansa (ja että ne pääsääntöisesti myös pysyisivät siellä). Valo ja suuret ikkunat ovat minulle tärkeitä. Pidän kontrasteista (mustaa ja valkoista) ja toisaalta selkeistä isoista (ja graafisista) printeistä. Meillä on melkolailla valkoista ja pienesineitä (leluja lukuunottamatta) todella vähän näkyvillä. Tosin tällä hetkellä siltä ei kyllä uskoisi todeksi, mikäli katselee otteita muun muassa meidän keittiöstä. Pöydillä on tavaraa jos jonkinmoista ja joka paikka on täynnä erinäistä roinaa. Kaikki tämä olisi kuitenkin tarkoitus siivota perjantaihin mennessä, jolloin tilan valtaa henkilö joka purkaa koko keittiön ja vie sen mukanaan oman keittiöprojektinsa rakennustarpeiksi. Mahtavaa sanon minä. Viikon päästä me olemme päässeet eroon vanhasta (ja se menee uusiokäyttöön!) ja uusi on jo vahvasti rakenteilla. 

Taidankin napata muutaman ennen kuvan teidän "ihasteltavaksi" (kauhisteltavaksi). Jännää nähdä miten ilme muuttuu ja tuleeko lopputuloksesta lopulta i h a n a. Toivottavasti. (Näiden kuvien perusteella ei kyllä saa kuvaa siitä minimalimisesta sisustajasta, joka näiden seinien sisällä asuu). 

Ja nämä kaikki runoilinkin jo viikko sitten tällä hetkellä keittiö on jo purettu, tapetit on poistettu (ja seinä maalattu- siitä lisää myöhemmin) ja ensimmäiset kaapiminen on jo asetettu paikoilleen. Kurssiakin oli taas viikonloppuna, harjoittelimme piirtämistä - teknistä ja vapaata luonnostelua. Ja kivaa oli! Miksi ihmeessä en ole tajunnut tätä opiskeluhommaa aiemmin? 

Kevättä rinnassa

Ihanaa, päivät ovat jo pidentyneet! Aamulla kahdeksan maissa alkaa jo sarastaa tai edes enää sarastaa vaan paremminkin paistaa ja sama jatkuu iltaan, päivänpaiste kestää jo miltei viiteen. Mahtavaa. Sieltä se kevät tulee!

Tässä eräänä päivänä, kun kevät ei ollut ihan niin läsnä (satoi vettä ja oli harmaata), päätin piristää päivääni kukkasin. Päädyin Jaloleinikkeihin, jotka ovat kiinnostaneet sisäistä esteetikkoani jo kauan. Väriksi valikoitui oranssi/keltainen joka ei luonnostaan olisi ensisijainen vaihtoehto, mutta kun muutakaan ei ollut saatavilla niin päädyin niihin. Ja kauniitahan ne ovat kertakaikkiaan. Muutenkin kotiimme on pesiytynyt viime aikoina erikoisia värejä. Muun muassa persikkaa (!), joka on todellinen ihme normaalisti varsin mustavalkoiselle mielelleni. Oho. Taitaa olla kevättä oikein kunnolla rinnassa.

TöksTöks

Havaitsin, että kirjoitustyylini on täällä jokseenkin töksähtelevää. Se johtunee pitkälti siitä, että rustailen näitä päivityksiä pääsääntöisesti kännykällä ja tyypillisesti melko pikaisesti lasten leikkiessä vieressä (kaksivuotiaamme leikkii yleensä sellaiset max 15 min keskenään).

Huomenna alkaa muutto ja pitäisi tehdä vielä viimeisiä pakkailuja. Tänään en kuitenkaan jaksa keskittyä, ystävän visiitistä huolimatta päivästä tuli pitkä, koska vietin sen lasten kanssa yksin. Mieheni tekee aika ajoin todella pitkää päivää joka taas johtaa siihen, että minä vastaan kaikesta muusta niinä päivinä.

Muuton toteutamme viikonlopun aikana, joten mitään kertarykäystä ei ole tiedossa. Toisaalta kuitenkin odotan jo sitä, että pääsen siivoamaan tätä vanhaa kotiamme. Samalla voin jättää lopulliset jäähyväiset.

Uusi koti ja sen sisustus on myös ollut mielessä tänään (milloin se nyt ei olisi Ü), pohdin lähinnä lastenhuoneen sisustusta. Hankin nimittäin lahjakortin tähän sisustustarraliikkeeseen ja se on umpeutumassa huomenna (!). Nyt pitäisi osata päättää minkälaisen kuvion haluan koristamaan lastenhuoneen seinää? Vaikea tehtävä, eritoten koska viimeisin visiitti koko asuntoon on ollut joskus lokakuussa.