Seuraavan asunnon saadessani olinkin todella onnekas. Onnistuin saamaan noin 36 neliöisen yksiön vanhan puutalon yläkerrasta, joka todellisuudessa oli puolta suurempi ja oli kokoonpanoltaan enemmänkin 2h+k kuin yksiö. Kaiken lisäksi asunto sijaitsi todella lähellä kaupungin keskustaa ja oli todella edullinen. Talo oli vanha ja idyllinen ja sisustus oli sen mukainen, sellainen pikkuriikkisen romanttinen. Tähän kotiin minulla on edelleen vahva tunneside. Asuin siellä kaiken kaikkiaan 4 vuotta, jonka jälkeen mieheni asui siellä vielä vuoden ennen kuin muutti perässäni pääkaupunkiseudulle. Välillä edelleen kaipaan tähän kotiin ja sen aikaisen elämän keveyteen. Kunpa sitä osaisikin edelleen elää niin huolettomasti.
Muutto pääkaupunkiseudulle toi mukanaan vähän väliaikaisempia ratkaisuja. Ensimmäinen niistä ei ollut kovinkaan ihmeellinen. Muutin siis edellä pääkaupunkiseudulle ja hankin kalustetun kämpän läheltä työpaikkaa. Sisustustyyli ei ollut oikein mun makuun, joten se siitä. Mutta kun mieheni saapui, niin saimme ihastuttavan asunnon keskeltä Töölöä. Sitäkään iloa ei kuitenkaan kestänyt kovinkaan kauaa, allekirjoittaneelle iski asuntokuume ja kaikki sen kokeneet tietää miten se lopulta päättyy.
Niinpä päädyimme ensiasunnon ostajiksi. Ulkoa ruma, mutta sisältä ihana rivitalokolmio. Edelliset asukkaat olivat remontoineet tämän 70-luvun "helmen", keittiö ja kylpyhuoneet oli remontoitu hyvällä maulla, asunto oli yhdessä tasossa ja pohja toimiva. Lisäksi piha oli iso ja suuntautui etelään. Sisustimme sen omaan tyyliimme, minimalistisesti (muutamia kuvia sieltä löytyy täältä). Asuimme täällä miltei 5 vuotta ja muutimme asunnosta melko pian toisen lapsen syntymän jälkeen, pienten mutkien kautta nykyiseen asuntoomme. Ensiasuntoon liittyy varmasti kaikilla hyvinkin vahvoja tunteita ja niin myös minulle. Harvemmin saman katon alle mahtuu yhtä iloisia tapahtumia, jos ottaa huomioon, että me menimme kihloihin, naimisiin ja saimme kaksi lasta asuessamme tätä ihka ensimmäistä ikiomaa (pankin omaa) kotia. Tulenkin varmasti muistamaan asuinvuodet siellä aina.
Siitä päädymmekin sitten tähän nykyiseen kotiin. Tämä 116,5 neliöinen rivitaloasunto sijaitsee pääkaupunkiseudulla ja on layoutiltaan hieman eriskummallinen. Asunto on rakennettu rinnetontille ja sisäänkäynti tapahtuu suoraan yläkertaan. Yläkerrassa sijaitsee keittiö, olohuone, makuuhuone kylpyhuone- wc) sekä parveke ja alakerrassa on kolme makuuhuonetta, yksi varasto (joka on kylläkin parhaillaan makuuhuone), wc ja kylpyhuone/kodinhoitohuone/sauna-tila. Alhaalta pääsee myös terassillemme. Etsiessämme uutta asuntoa ajattelimme, että haluamme taas samalla tyylillä varustellun, mielellään uudemman, mutta ehdottomasti MUUTTOVALMIIN asunnon. Päädyimme hankkimaan uudemman, mutta täysin remontoitavan (lähinnä esteettisistä syistä tosin) asunnon. Jotenkaan 1990 luvun loppu-2000 luvun alku esimerkiksi laattavalinnoissa ei ihan vakuuttanut. Ja olihan siinä remonttia kerrakseen. Mutta nyt ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, ehdottomasti vaivan arvoinen homma (vaikka joskus viime kesänä remontin jatkuttua kolmatta kuukautta mietin aivan muuta. Pian vuosi on täynnä tässäkin asunnossa ja 70% siitä näyttää ja tuntuu jo ihan omalta. Vähän on siis vielä omassakin puuhaa, vaikka tuskin se ikinä loppuu.
Nyt kun kodit listaa näin lineaariseen järjestykseen voin mielessäni miettiä jotain punaista lankaa, joka sitoisi kunkin kodin yhteen. Ja kyllähän se punainen lanka on selvästi nähtävissä. Vaikka kukin koti onkin ollut omanlaisensa on osa esineistä muuttanut matkassamme aina ja tulevat varmasti jatkossakin muuttamaan. Olenkin ihmisenä melko kiintyvää sorttia, pidän myös siitä että esineillä on joku tarina. Kodista tulee koti ihmisen takia, mutta joitain esineitä tarvitaan jotta kodista tulee kodikas. Niiden esineiden ei kuitenkaan tarvitse olla huippudesignia, yleensä niillä on joku tarkoitus vaikka toisinaan tarkoitus voi toki olla esteettinenkin. Yksi lempiesineistäni on keittiön pöydän päällä oleva lamppumme joka on syystä tai toisesta tullut minulle todella tärkeäksi. Ihan kaikkiin miljöisiin se ei sovi, mutta olen onnellinen koska se on löytänyt paikkansa edelleen täältä.
Kuva on huono, se on otettu viimeisenä iltana vanhassa kodissa, lamppu piti kiinni vielä vanhasta. Onnekseni se on täällä edelleen ja odottaa hetkeä jolloin saan sen ikuistettua tänne uudessa miljöössään.
Hyvä kakkonen on Harri Koskisen "Block"-valaisin, jonka hankin jo kauan ennen kuin siitä tuli design - klassikko. Kaipa sitä voi klassikoksi jo kutsua. Se on alunperin lahja miehelleni, joka taas bongasi sen siskoni kodista ja ihastui siihen ikihyviksi. Epäilen, että se on yksi hänenkin lempiesineistään.
Näiden lisäksi kannan mukanani isoisäni vanhoja jakkaroita, joista hioin irti antiikinvihreän värin ja tuunasin ne omannäköisiksi, samaisen isoisän shakkilautaa- ja nappuloita sekä vanhaa 50-luvun rahia. Rahi on esineistä "uusin", sain sen vastikään äidiltäni, kun mainitsin että etsiskelen uuden sohvamme pariksi samantyylistä rahia. Äitini, ikuinen hamstraaja oli säilönyt tätä omien vanhempiensa tyyliaarretta vintillään ja antoi sen lahjaksi minulle. Se on ihan oman postauksen arvoinen kapistus.
Pohdinnan omista kodeista aloitti suunnitteluprojektini, jota teen ihan ensimmäiselle asiakkaalleni. Olen puurtanut työn parissa jonkin aikaa ja kävin tänään keskustelua ohjaajani kanssa aiheesta ja se pisti minut miettimään vielä tarkemmin omia ja asiakkaitteni motiiveja. Heille on selvästi tärkeää, että otan huomioon suunnittelussani esineiden historian. He eivät selvästi etsi suunnittelijaa, joka laittaisi kaiken uusiksi vaan paremminkin suunnittelijaa, joka laittaa asiat uuteen järjestykseen. Samalla voi toki purkaa hieman takkaa ja maalata seinää, mutta tärkeintä on että punainen lanka säilyy. Ja historiaani mietittyäni ymmärrän asian oikein hyvin. Toisinaan sitä tarvitsee jonkun ulkopuolisen sanomaan missä kaappi seisoo, jotta saa muutosta (edes pientä) aikaiseksi.
Minun punainen lankani löytyy moderneista keittiöistä, kylpyhuoneista ja tietyistä rakkaista esineistä. Niin ja toinen pää(t) nukkuu parhaillaan tyytyväisenä alakerrassa. Ja voi se keittiö olla joskus pieni ja romanttinenkin- tärkeintä on ehkä kokonaisuus, että asunto on kauttaaltaan "linjassa".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti